Tiimiyrittäjyys on tuonut menestystä ja Vuoden yrittäjä -palkinnon

TIEDOTE

Tiimiyrittäjyys on tuonut menestystä ja Vuoden yrittäjä -palkinnon

Espoon Yrittäjien hallitus on valinnut Espoon Vuoden yrittäjiksi CardPlus Group Oy:n perustajatiimin tasavertaiset omistajat toimitusjohtaja Mikael Strangin sekä yrityksen johdossa toimivat Virpi Puumalaisen, Mirva Jalavan, Jarkko Toivosen ja Jari Toivosen. Espoon Yrittäjien strategiassa halutaan kannustaa tiimiyrittäjyyteen ja yrittäjien keskinäiseen yhteistyöhön.

”Tunnistamisratkaisuja tarjoava CardPlus on loistava esimerkki, kuinka tiimiyrittäjyys tarjoaa pohjan yrityksen kasvulle jo heti toiminnan käynnistymisen jälkeen. Kun viisi henkilöä lähtee yhdessä liikkeelle, he muodostavat merkittävän kokoisen yrityksen jo heti yritystoimintaa startattaessa. Silloin on huomattavasti helpompaa ja riskittömämpää lähteä kasvattamaan yritystä uusilla rekrytoinneilla”, toteaa Espoon Yrittäjien puheenjohtaja Päivi Repo. Ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän CardPlus palkkasikin jo kolme kuukautta perustamisen jälkeen.

Yhdeksän vuotta sitten perustettu CardPlus Oy teki heti ensimmäisenä toimintavuonna puolen miljoonan euron liikevaihdon. Liikevaihto on noussut nyt jo 6,6 miljoonaan euroon ja liikevoitto 13,5 prosenttiin. Yritys työllistää 24 vakituista henkilöä sekä ison joukon kiireapulaisia. CardPlus on myös kansainvälistynyt ja toimii nykyisin Suomen ohella Virossa ja Ruotsissa.

Yrittäjätiimin menestystekijöitä ovat olleet mm. nopeat päätökset useasta omistajasta huolimatta, hallittu riskinotto, mottona ”katsotaan tämä kortti”, jokaisen omistajan intohimo yrittäjyyteen ja oman yrityksen kehittämiseen, hyvät yhteistyökumppanit ja se, että jokaisella on oma, itselleen luonteva tehtävä.

Toimitusjohtaja Mikael Strang korostaa erityisesti henkilöstön ja yhteishengen merkitystä: ”On upeaa saada tehdä töitä ammattinsa osaavan, motivoituneen ja sitoutuneen henkilökunnan kanssa. Haluamme pitää huolta työhyvinvoinnista tarjoamalla työntekijöille laajan sairaanhoitovakuutuksen, hieronnan kaksi kertaa kuussa työajalla ja kuntosalin omissa tiloissa. Työntekijöillä on myös mahdollisuus opiskeluun työn ohessa.” Kun työntekijöistä pitää huolta, on vaihtuvuuskin vähäistä.

Yrittäjäkollegoiden valintaperusteluissa korostetaan, että CardPlus Group Oy:n taloudellinen menestys perustuu hyvin toimivaan tiimiyrittäjyyteen, omistajayrittäjien sitoutumiseen, ahkeruuteen, kielitaitoon, rohkeaan asenteeseen, erinomaiseen työyhteisön yhteishenkeen sekä henkilöstön fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen.
CardPlus Oy on tunnistautumisen ratkaisuihin erikoistunut suomalainen yritys. Palveluvalikoimaan kuuluvat jäsenkortit, kanta-asiakaskortit, RFID –tunnisteet, henkilö- ja ID–kortit sekä näihin liittyvät palvelut. Lisäksi yritys toimii muovikorttitulostimien, tarvikkeiden ja varaosien maahantuojana. Suurelle yleisölle tunnetuimpia tuotteita ovat Veikkaus-kortti ja Suomen Yrittäjien jäsenkortti, myös mobiilisena.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Strang, CardPlus Oy p. 040 455 4301
Toimitusjohtaja Erkki Pärssinen, Espoon Yrittäjät p. 050 411 1104

Katso myös

Kotimainen laatu ja yhdessä tekeminen ohjaavat CardPlussan tulevaisuutta

22.12.25
CardPlussan toimitusjohtaja Heidi Ramstedt-Otava aloitti tehtävässään vuoden 2025 alussa ja on ensimmäisen vuoden aikana keskittynyt vahvistamaan yrityksen kotimaisia tunnistautumisratkaisuja, johtamiskulttuuria ja strategista suuntaa. Hänen mukaansa CardPlussan kilpailukyky perustuu suomalaiseen laatuun, asiantuntemukseen ja tiiviiseen yhteistyöhön, jotka luovat vankan perustan yrityksen tulevaisuudelle.

Henkilökortti on tärkeä osa nykyaikaista työelämää

05.11.25
Henkilökortti ei ole vain muovinpala, vaan olennainen osa turvallista ja sujuvaa työpäivää. CardPlussalla henkilökorttituotannosta vastaava Ari-Pekka Kantola tietää, miten hyvin suunniteltu henkilökortti tukee yrityksen turvallisuutta, tunnistautumista ja brändiä – ja miksi sen laatuun kannattaa panostaa.

Huollon asiantuntija Ari Karjalainen pitää korttitulostimet toimintavarmoina

21.10.25
Kun korttitulostin pysähtyy, pysähtyy usein myös asiakkaan arki. CardPlus Oy:n huoltoteknikko Ari Karjalainen tietää, miten tärkeää on, että laitteet toimivat silloin, kun niitä tarvitaan – ja että apu on lähellä, jos ongelmia ilmenee.

Ota yhteyttä, vastaamme pikimmiten!

Seuraa meitä somessa

© 2025 CardPlus Finland